Onko organisaatiossanne tai yhteistyöverkostossanne lähdetty uudistumaan rohkeasti? Onko poikkeusaika tai muu tekijä kannustanut kokeilemaan uusia toimintatapoja? Millaisia uusia oivalluksianne haluaisitte jakaa toisille? Kohtasitteko yllätyksiä tai vastoinkäymisiä ja mitä ne opettivat? Missä asioissa ja miten kokeilunne on muuttanut organisaatiotanne, työtänne ja teitä? Mitkä asiat ovat jääneet elämään arjen työhön?

Työn murros haastaa meidät omaksumaan nopeasti uusia asioita työssä, mutta myös uudistamaan työn tekemisen kulttuuria ja työtapoja. Työelämän uudistuminen edellyttää toiminta- ja kokeilukulttuuria, jossa on lupa kokeilla ja oppia. Kokeilemalla kehittämiseen kuuluu, että lopputulosta ei voi tarkkaan määritellä ja onnistumisten lisäksi opitaan myös vastoinkäymisistä.

Palkintohaussa etsimme jaettavaksi esimerkkejä valtion organisaatioiden, verkostojen ja työyhteisöjen toteuttamista kokeiluista ja kehittämishankkeista. Kilpailuun hakevan kokeilun tai hankkeen ei tarvitse olla laaja, sillä pieneltä tuntuva muutos arjen työtavoissa voi parhaimmillaan olla askel merkittävään uudistumiseen.

Haku on kaksivaiheinen. Valitsemme hakemusten perusteella joukon finalisteja tarkempaa tutustumista varten. Kaikki osallistuvat saavat kuitenkin näkyvyyttä, sillä jokaisesta kokeilusta tuotetaan artikkeli Valtiolla.fi-työelämäsivustolle.

Nyt kokeilut ja kokemukset jakoon! – Hae Kaiku-palkintoa 22.2.2021 mennessä.

Valtion työelämäpalvelut ja TYÖ 2.0 palkitsevat yhden tai useamman esimerkillisen toimintatapojen kehittämiskokeilun Uuden työn Kaiku-palkinnolla ja/tai kunniamaininnalla. Voittaja julkaistaan Valtio Expossa toukokuussa 2021. Voittaja saa 10 000 euroa jatkokehittämiseen sekä kuvanveistäjä Juhani Saksan suunnitteleman, elämänviisautta kuvastavan Kaiku-pöllö -veistoksen. Pääpalkinto myönnetään Kaiku-kehittämisrahana, jota voidaan myöntää valtion virastolle tai laitokselle.

Lisätietoja: kaikupalkinto@valtiokonttori.fi