Kun yhteiskunnassa visio hyvästä elämästä planeetan rajoissa tulee entistä vahvemmin kaikkien yhteiseksi asiaksi, myös ympäristökasvatuksen ekosysteemi laajenee. Aiemmin on saattanut olla vallalla ajatus, että ympäristökasvatus kuuluu jonkun toisen tontille. Nyt oleellinen kysymys on: Ketkä kaikki voivat tavoittaa lapset ja nuoret? Entä kuinka tavoitamme lasten ja nuorten tärkeät aikuiset? Muutoksessa on mahdollista tarkastella vanhoja rakenteita ja toisaalta luoda aivan uudenlaista yhteistyötä eri toimijoiden välille.
Poikkisektorinen tai monialainen yhteistyö, verkostotyö, ekosysteemitoiminta, ilmiölähtöinen kehittäminen, yhteiskehittäminen ja palvelumuotoilu. Ei ole pulaa erilaisista termeistä ja määritelmistä, kun kuvailemme ja etsimme tapoja tehdä asioita yhdessä paremmin.
Kevään 2022 valtionhallinnon ilmiölähtöistä kehittämistä tukevan Työ 2.0 Labin Ekosysteemikoulu on kokeiluluontoinen ohjelma, joka tukee osaamista ja tarjoaa työkaluja ekosysteemitoiminnan kehittämiseen. Mukana on useita organisaatio- ja sektorirajat ylittäviä kehittämisprojekteja julkisen sektorin organisaatioista. Lähdimme mukaan kokeilevalla asenteella ja avoimin mielin, sillä koimme tärkeäksi ymmärtää ympäristökasvatuksen muuttuvaa toimintakenttää syvemmin.
Ekosysteemikoulussa vaikuttavan ympäristökasvatuksen kehittämisryhmässä ovat Itlan ja Opetushallituksen lisäksi mukana Kirkkohallitus ja Vanhempainliitto sekä laajemmassa ydinryhmässä asiantuntijoita Keski-Suomen ELY-keskuksesta, Luonto-Liitosta, Fingo ry:stä ja Vantaan kaupungilta. Tavoitteemme on vahvistaa toimijoiden yhteistyötä vaikuttavan ympäristökasvatuksen toteuttamiseksi lapsen ja nuoren kaikissa kasvuympäristöissä; kodeissa, varhaiskasvatuksessa ja koulussa, terveydenhuollossa, vapaa-ajalla ja harrastuksissa.
Formaalin koulutuksen ja kasvatuksen rooli vahvistuu
Ympäristökasvatusta on nykyään yhä laajemmin, jopa kaikkialla. Ympäristöongelmat ovat osa jokapäiväistä uutisointia. Kun tarkastelemme ympäristökasvatusta laajemmasta näkökulmasta, on selvää, että esimerkiksi globaalikasvatus, tiedekasvatus, ympäristökasvatus ja kokonaisvaltaista hyvinvointia vahvistava toiminta ovat kaikki osa samaa kokonaisvaltaisen kestävyyden kokonaisuutta.
Kasvatuksen ja koulutuksen merkitykseen ympäristöpolitiikan välineenä on havahduttu laajemmin. Formaalin kasvatuksen ja koulutuksen merkitys vahvistuu, kun ekologisesti kestävän elämäntavan – tiedot, taidot, asenteet, ajattelu ja tahto – omaksuminen korostuu entistä vahvemmin kasvatus- ja oppimistavoitteissa. Painotukset näkyvät jo opintosuunnitelmissa ja ohjaavissa dokumenteissa, ja yhä enemmän panostetaan siihen, että toimintaa ja oppiainesisältöjä edelleen kehitetään osana koulujen toimintaa.
Opetushallituksessa on käynnistynyt valtakunnallinen kestävyyskasvatuksen kehittämishanke. Hankkeen tavoitteena on tukea kootummin ja yhtenäisemmin varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjiä kestävyyskasvatuksen tuomisessa osaksi opetusta ja kasvatusta.
Lasten ja nuorten maailmasta kiintopiste verkoston vahvistamiselle
Koulujen ja kasvatuksen mahdollisuus tavoittaa lapset ja nuoret on kiistämätön. Kuitenkin koulusta ja kasvatuksesta muodostuu helposti toiveiden tynnyri. Silloin unohtuu, että lasten ja nuorten elämään voi usein vaikuttaa paljon myös kodeissa ja lasten ja nuorten harrastuksissa ja muissa vapaa-ajan ympäristöissä.
Samalla keskustelu vahvistuu siitä, että täytyy pystyä vaikuttamaan aikuisiin, koska he ovat vastuussa muutoksesta kestävään elämäntapaan. Usein voi olla vaikuttavampaa tuoda ympäristökasvatuksen sisältöjä lapsen elämän tärkeille aikuisille kuin lapsille itselleen. Myös aikuiset tarvitsevat ympäristökasvatusta.
Yhteiseksi kiintopisteeksi sopii hyvin tavoite ymmärtää paremmin lasten ja nuorten maailmaa sekä niitä tapoja, joilla ympäristökasvatus voisi entistä luontevammin tulla osaksi nuorten arkea. Missä nuoret viettävät aikaansa? Ketkä ovat heidän elämässään merkittäviä aikuisia, joita tulisi tavoittaa? Kuinka he itse haluavat olla aktiivisia? On monenlaisia palveluita ja organisaatioita, jotka voivat olla lasten ja nuorten elämässä paljon läsnä ja joissa mahdollisuus sekä tarve toteuttaa ympäristökasvatusta saattaisi nousta keskeiseksi.
Kohti avointa toimijoiden ekosysteemiä
Ekosysteemin kehittämisestä puhuminen voi aiheuttaa sekaannusta, varsinkin, kun kehittämisen kohteena on ympäristökasvatus. Yksinkertaisemmin sanottuna tavoitteena on paremmin yhteen toimiva ympäristökasvatusta toteuttavien ja siitä hyötyvien, sitä rahoittavien tai muulla tavalla mahdollistavien toimijoiden verkosto. Tavoitteena ei edes välttämättä ole koordinoida toimintaa tai karsia päällekkäisyyksiä ja tilkitä aukkoja. Kysymys ei myöskään ole siitä, että määritellään ketkä kuuluvat mukaan ja ketkä eivät. Ekosysteemimäisen toiminnan vaikuttavuus syntyy yksittäisten ratkaisujen sijaan kokonaisuudesta.
Ekosysteemikoulussa olemme kysyneet kysymyksiä: Miltä yhteistyö toimijoiden välillä näyttää? Mitä tarpeita eri toimijoilla on? Pystyvätkö he nykytilanteessa toimimaan niin, kuin heidän mielestään olisi järkevintä? Millaisia kipupisteitä ja esteitä he kohtaavat?
Ekosysteemiin vaikuttavat muutoksen voimat tulivat hyvin esille työpajassa, johon kutsuimme erityisesti järjestöjä mukaan luomaan ympäristökasvatuksen tulevaisuuden kuvia. Keskusteluista välittyi halu vahvistaa terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmaa sekä yhteiskunnallisen vaikuttamisen osaamista luonto- ja ympäristökasvatuksen rinnalla. Samoin nousi esille halu saada kaikilla tavoin ympäristö- ja kestävyyskasvatus vähemmän abstraktiksi harjoitukseksi ja enemmän kiinni lasten ja nuorten arkeen. Uudenlaiset kumppanuudet ja yhteistyö koettiin erityisen tärkeäksi, jotta tavoitetaan paremmin esimerkiksi maahanmuuttajia ja muita heikommin edustettuja kohderyhmiä. Kasvattajien oman osaamisen vahvistaminen korostui erityisesti ympäristökasvatukseen liittyvien tunteiden käsittelyssä ja tunnekasvatuksessa, jotta päästään käsittelemään vaikeitakin asioita.
Tavoitteiden kirkastamiselle on edelleen tarvetta
Järjestöille suunnatussa työpajassa havahduttiin myös siihen, että nykyisessä verkostossa ei välttämättä ole riittävän selkeää yhteistä visiota tai tavoitetilaa, mutta opittavaa ja yhteiskehitettävää on. Haluttiin vahvistaa tutkittuun tietoon pohjautuvaa työtä ja tutkimuksen roolia kiinteänä osana ympäristökasvatuksen ekosysteemiä. Erityisesti järjestöjen puolelta nousi suuri tarve välittäville ja fasilitoiville tahoille, jotka tukevat nykyistä tiiviimpää yhteistyötä järjestöjen kesken ja suhteessa kouluihin tai esimerkiksi opettajankoulutukseen.
Oma ymmärryksemme ympäristökasvatuksen ekosysteemistä on vasta muodostumassa. Tässä vaiheessa tuntuu jo selvältä, että vuoropuhelun vahvistaminen laajentuvan ekosysteemin kesken on arvokasta. Tulemme syksyllä kokeilemaan kevyitä tapoja luoda yhteisen keskustelun paikkoja. Tiiviimpi vuoropuhelu voi olla ensimmäinen askel kohti paremmin kasvattajien työtä palvelevaa ekosysteemiä, joka tuottaa käytännön ratkaisuja resurssointiin, osaamisen vahvistamiseen sekä lasten, nuorten ja aikuisten tavoittamiseen.
Kirjoitus on julkaistu myös Itlan blogissa.
Kirjoittajat:
Anna Häggman, erityisasiantuntija, Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö (Itla)
Helena Suomela, Kestävyyskasvatuksen kehittämishankkeen koordinaattori, Opetushallitus